Metsäalan etujärjestöt ovat esittäneet maan hallitukselle erityisen metsäsektorin kasvuohjelman käynnistämistä, sillä ala on jälleen kerran suuressa kriisissä. On kuitenkin syytä varmistaa, ettei ohjelma keskity olemassa olevien rakenteiden tekohengittämiseen, vaan tähtää alan uudistamiseen.
Historia osoittaa tulevaisuuden ennakoimisen hankaluuden. Vielä 1800-luvun alussa haluttiin metsät vallitsevan merkantilistisen talousopin mukaisesti säästää kaivosteollisuuden tulevia tarpeita varten. Kaivokset eivät kuitenkaan tuoneet odotettuja rikkauksia, kuten J. L. Runeberg pettyneenä kuvasi vuonna 1848 ilmestyneen Vänrikki Stoolin tarinat avaavassa runossaan: On maamme köyhä, siksi jää, jos kultaa kaivannet. Liberalismin saadessa jalansijaa sahateollisuus vapautettiin vihdoin 1860-luvun taitteessa 1600-luvulta asti vallinneista tuotannon rajoituksista. Mielenkiintoisesti sahatavara edusti historioitsija Markku Kuisman mukaan itse asiassa alhaisempaa jalostusastetta kuin syrjäyttämänsä tervanpoltto.
Menneisyyteen takertumisen sijasta tarvitsemme aidosti uutta luovaa metsäpolitiikkaa. Tällöin ala voi itse määrittää tulevaisuuttaan kilpailijoiden avauksiin ja kuluttajien vaatimuksiin reagoimisen sijasta. Puolustuskannalle jouduttiin esimerkiksi 1990-luvun alussa, kun kuluttajat alkoivat vaatia klooritonta paperia. Ruotsalaiset kilpailijat pystyivät hyödyntämään kysyntää, koska olivat määrätietoisesti kehittäneet klooritonta valkaisua. Tämä ennakointi osoittautui rahasammoksi ruotsalaisille selluntuottajille. Aspan toimitusjohtaja Bengt Unander-Scharin väittää, ettei yritys olisi selviytynyt vuosien 1992–1993 taantumasta ilman kloorittomaan valkaisuun siirtymistä. Toinen kloorittomaan selluun siirtymisen hyötyjä oli Södra Cell, joka löi aikaisemmat tuotantoennätyksensä samaisen taantuman aikana.
Aiempien megatrendien tavoin meneillään olevasta kestävyyden vallankumouksesta suurimman hyödyn saavat eturintamassa kulkevat yritykset. Pysyäkseen kilpailijoidensa edellä yritysten on ennakoitava tulevia ympäristöhaasteita ja vaatimuksia eikä vain reagoitava niihin. Muutoin uhkana on tuotteiden ennenaikainen vanheneminen kuluttajien muuttuvien mieltymyksien tai kiristyvien ympäristövaatimusten vuoksi. Toisaalta edelläkävijät voivat hyödyntää edelläkävijän asemaansa, ja tosiasiallisesti muovata tulevaisuutta. Erotuksena polkuriippuvuudesta kutsun tätä polunavaajariippuvuudeksi: esimerkkiä näyttämällä edelläkävijät avaavat polun perässä tuleville. Tulevaisuuden ennustamista ei tarvita, sillä tulevaisuus tehdään. Edelläkävijöinä voimme aidosti vaikuttaa globaaliin metsäpolitiikkaan sen sijaan, että joudumme puolustuskannalle suhteessa esimerkiksi EU:n metsäpoliittisiin avauksiin.
Avuksi tulevaisuuden luomiseen sopii japanilaisen laatugurun Genichi Taguchin ajatus laadun moraalisesta ulottuvuudesta. Taguchin mukaan laatu mittaa, kuinka suuri haitta tai hyöty yrityksestä, sen resurssien käytöstä ja sen tuotteista on yhteiskunnalle kokonaisuudessaan. Metsäsektorin kannalta laadun maksimointi voi toisinaan tarkoittaa jopa metsän hakkaamatta jättämistä, jos sen tarjoamat ekosysteemipalvelut kuten hiilensidonta ja luonnon monimuotoisuuden ylläpitäminen tuottavat suurempaa hyötyä yhteiskunnalle. Metsätalouden rahoitusjärjestelmän tulee varmistaa, että yhteiskunnan kokonaishyödyn kannalta paras metsänhoito on myös metsänomistajien kannalta parasta. Osana tätä tavoitetta on huolehdittava Metso-ohjelman riittävästä rahoituksesta.
Samalla on syytä varmistaa, etteivät olemassa olevat rakenteet ja tuet estä kaadettuja puita ohjautumasta arvokkaimpaan mahdolliseen käyttöön. Yksittäisen teollisuudenalan raaka-ainetarpeet eivät enää voi yksin määrittää metsien kiertoaikoja. Suomen pitää kilpailla laadulla eikä yrittää epätoivoisesti pärjätä hintakilpailussa etelän nopeasti kasvavien kuitujen kanssa. Mitä parempi hinta lopputuotteesta saadaan, sitä parempaa kantohintaa voidaan maksaa myös metsänomistajille. Kuten tervan tapauksessa aikoinaan, järeästä puusta sahattu lankku voi olla paljon arvokkaampi kuin paperiarkki.
Jan Kunnas
Yliopistotutkija, Itä-Suomen yliopisto, Metsätieteiden osasto
jan.kunnas@gmail.com
Vastaa