Pääkaupunkiseudun Metsänomistajat PKMO ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 18.3.2023 Helsingissä Tieteiden Talossa. Kokousta edelsi PKMO:n ajankohtaisseminaari, joka omalta osaltaan houkutteli väkeä mukavasti myös vuosikokoukseen. Kokoukseen osallistui 31 PKMO:n jäsentä.
Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kari Markkula, joka luotsasi kokouksen sujuvasti ja esityslistan mukaisesti läpi.
Vuosikokouksen sääntömääräiset asiat ovat tietenkin edellisen vuoden toimintakertomuksen ja taloudenpidon käsittely ja hyväksyminen. PKMO:n puheenjohtaja Vesa Putula esitteli tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen esittelyn hoiti varapuheenjohtaja Olavi Lyly.
Kokous hyväksyi yksimielisesti sekä toimintakertomuksen että tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden kaikille tilivelvollisille. Tilinpäätös osoittaa hieman yli 4000 euroa plussaa, joten talousasiat on hoidettu mallikkaasti vuoden 2022 aikana. Edellisten vuosien aikana PKMO:n tilinpäätökset ovat niin ikään olleet plus merkkisiä ja siten kassaan on kertynyt vararahastoa yli 40000 euroa.
Kertynyt ylijäämä herätti kokousväen keskusteluun varojen käytöstä jäsenistön hyväksi tulevaisuudessa. Ehdotuksena oli mm. jäsenhankinnan aktivointi markkinointia tehostamalla. Kyseiseen toimintaan voitaisiin kertyneitä varoja käyttää ja siten vahvistaa PKMO:n jäsenkuntaa uusien jäsenten kautta.
Tulevaisuuteen vahvasti suunnanneen keskustelun jälkeen kuultiin toiminnantarkastaja Erkki Kauton raportti. Mitään huomautettavaa ei tarkastajalla onneksi ollut.
PKMO:n hallitus sai vuosikokouksesta paljon mietittävää erityisesti jäsenkadon pysäyttämiseksi ja nykyisen jäsenistön aktivoimiseksi mukaan eri tapahtumiin ja myös ideoimaan itse uusia jäsentapahtumia.