Viitaten puhelinkeskusteluun 21.2.2008 Hannu Santti/Jukka Vanhanen esitämme lausuntomme seuraavassa.
Pääkaupunkiseudun Metsänomistajat ry on pääkaupunkiseudulla, kehyskunnat mukaan lukien, asuvien ja eri puolilla Suomea metsää omistavien metsänomistajien yhdistys, joka on perustettu jo 24 vuotta sitten ensimmäisenä kaupunkilaismetsänomistajien yhdistyksenä. Nykyään puhutaan useimmiten etämetsänomistajista erotuksena metsänomistajista, jotka asuvat tilallaan. Pääkaupunki- seudulla asuu varovastikin arvioiden vähintään 20.000 etämetsänomistajaa, joista monilla on useita metsätiloja. Yhdistyksemme on kuluneina vuosina monipuolisesti kouluttanut ja valistanut jäsenkuntaansa sekä erityisesti viime aikoina painottanut yrittäjämäistä lähestymistapaa metsätilan hoidossa.
Yleislausuntona toteamme, että hallituksen esitys ei ole tasapuolinen kaikkia metsänomistajia kohtaan. Toinen yleinen huomiomme on, että esitys ei etämetsänomistajien osalta juurikaan tue hallituksen sinänsä kannatettavia metsäpoliittisia tavoitteita.
Hallituksen rajauksessa on verohelpotuksia saava metsätila rajattu varsin suureksi. Myös monet etämetsänomistajat hoitavat metsätilan koosta riippumatta metsäänsä yrittäjämäisesti ja ammattimaisesti. Metsätilan sijainnista ja etäisyydestä johtuen he käyttävät paljon alihankintaa, kuten metsänhoitoyhdistystä. Toisaalta tämä on ollut ja tulee olemaan yleinenkin kehitys yhteiskunnassa. Näin menettelevät myös valtio, kunnat, yritykset ja maatalousyrittäjät. Mielestämme ei ole perusteltua vaatia verohelpotuksen saamiseksi metsänomistajalta suurempaa työpanosta kuin on hänelle eri syistä mahdollista. Tärkeintä on kansantalouden kannalta metsän hyvä hoito metsäsuunnitelman mukaisesti ja säännöllinen puunmyynti, hakkumahdollisuuksien mukaan. Samalla lisätään työllisyyttä ympäri Suomea ja turvataan tuleva puun saanti eri tarkoituksiin.
Hallituksen yhtenä metsäpoliittisena tavoitteena on metsätilojen pirstoutumisen estäminen tai ainakin pirstoutumisen hidastaminen. Tässä suhteessa esitys mielestämme pikemminkin tukee pirstoutumista, koska suurin osa metsätiloista ei kuulu verohelpotuksen piiriin. Verohelpotusten avulla pystyttäisiin tarjoamaan myös pienempien metsätilojen omistajille sukupolven vaihdoksen yhteydessä kannuste estää pirstoutumista ja jopa yhdistää metsätiloja.
Eräänä hallituksen metsäpoliittisena tavoitteena on metsänomistajien keski-iän laskeminen lisäämällä metsätilojen sukupolvenvaihdosten määrää. Tässäkin suhteessa hallituksen esityksen vaikutus on osittain päinvastainen. Monet etämetsänomistajat ovat jo nyt pitkälle koulutettuja. Heiltä perinnön tai lahjan kautta metsää saavat ovat usein, kuten väestö kokonaisuutenakin, vielä pidemmälle koulutettuja. Kun työvoimasta tulee jatkossa entistä suurempi pula, on hallituksen ja kansantalouden edun mukaista, että etämetsänomistajat keskittävät työpanoksensa ammattiin, jonka he hallitsevat paremmin ja käyttävät metsässään ainakin enemmän ammattiaitoa vaativissa töissä metsäammattilaisia, esim. metsänhoitoyhdistystä.. Luonnollisesti myös jatkossa, kuten nykyisinkin, monet etämetsänomistajat tekevät omassa metsässään mahdollisuuksiensa mukaan monenlaisia metsätöitä aina hankintahakkuista alkaen.
Useimmat metsätilat, myös etämetsänomistajien omistamat, ovat olleet pitkäänkin suvun ja nykyisten omistajien omistuksessa. Heille on usein tärkeätä, että metsätila myös tulevaisuudessa säilyy suvun omistuksessa. Tämä luo hyvät edellytykset metsätilojen hyvälle ja pitkäjänteiselle hoidolle metsäsuunnitelman mukaisesti.
Loppuyhteenvetona toteamme, että metsänomistajien tasapuolisen kohtelun ja hallituksen metsäpoliittisten tavoitteiden toteutumisen takia verohelpotuksen piiriin kuuluvien metsätilojen määrää pitää oleellisesti lisätä. Metsänomistajien tasapuolisen kohtelun näkökulmasta katsottuna lähtökohta verohelpotukselle voisi olla, että kaikki metsänhoitomaksua maksavat metsätilat ja metsänomistajat saavat verohelpotuksen. Edellytyksenä verohelpotukselle pitää olla metsätilan hyvä hoito myös tulevaisuudessa esimerkiksi metsäsuunnitelman mukaisesti. Tätä kautta hallituksen metsäpoliittiset tavoitteet toteutuisivat esitettyä ehdotusta paremmin. Tällä olisi lisäksi jatkossa positiivinen vaikutus metsäteollisuuden puun saantiin Venäjän puunsaannin vähetessä. Perintöverokeinottelun estämiseksi on paikallaan, että esityksessä on minimiomistusajat sekä perinnön antajan että saajan kohdalla.
Helsingissä 28. helmikuuta 2008
Pääkaupunkiseudun Metsänomistajat ry
Hannu Santti, puheenjohtaja.
Sirkka Suomi-Vihonen, varapuheenjohtaja.